Diivan elkeitä

Narsismi on sana, mikä tänä päivänä liikkuu kaikkien huulilla. Tai ei pelkästään narsismi, vaan myös sen kaikki olomuodot ja ilmentymät ovat juurtuneet syvälle ihan arkiseen kielenkäyttöömme. Toisen käyttäytyminen on näinä päivinä ihan normaalia kuitata pikku mielenhäiriöllä. Narsismit, masennukset sun muut psykoosit peliin ja johan toisen käyttäytymistä voi ymmärtää vaikka maailman tappiin saakka.

Narsismi sai alkunsa Narkissos ja Echo- myytin mukaan, jossa Narkissos oli kuvankaunis ja luonteeltaan kylmä nuorukainen. Lapsena hän sai ennustuksen, jonka mukaan elää pitkään, ellei näe omaa kuvaansa. Nymfi, nimeltään Echo piiritti Narkissosta, mutta Narkissos antoi kylmät pakit, niin kuin monille muillekin, jotka olivat tunteneet voimakasta vetoa häntä kohtaan. Echo loukkaantui Narkissokselle, mutta eräällä Narkissoksen metsästysretkellä hän yllytti Narkissoksen lähteelle. Huonostihan siinä kävi, oma pärstä tuijotti lätäkön pohjasta ja poikaparan sydän oli mennyttä omalle peilikuvalle. Narkissos kuihtui lähteen ääreen ja kun muut lähtivät etsimään häntä, lähteeltä löytyi vain yksinäinen keltainen kukka, narsissi.

Arkikielessä on tavattoman helppo sanoa narsistiksi kaikkia omakuvaan viehtyneitä ihmisiä. Oman peilikuvan tuijotteleminen ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on, saa aikaan vilunväreitä kanssaihmisten keskuudessa. Nyt on muotia ettei mulle kelpaa mikään, ainakaan mä itse. Jep, vedetään säkki päähän ettei vahingossakaan hyväksytä itseämme sellaisina kuin luontoäiti on meidät tarkoittanut.

Narsismi on paljon muutakin, kuin omaan itseensä viehtymystä. Narsisti on jäänyt 2-vuotiaan kehitystasolle, hän näkee toiset ihmiset itsensä jatkumona eikä edelleenkään ole kyennyt eriytymään äidistään. Narsisti paistattelee omassa erinomaisuudessaan ja manipuloi muita ihmisiä saavuttaakseen sen, mitä hän haluaa tai tarvitsee. Todellisuudessa tämän ihmisen, jota me kaikki tumpelot katsomme niskat kipeinä ylöspäin ja huokaamme ”on se vaan niin viisas”, sisällä asuu heiveröinen ja aikaa sitten itsetuntonsa romukoppaan kadottanut ihmissielu.

Häveliäisyyden puute, ylimielisyys ja hyväksikäyttö. Narsisti näyttää kaikille parhaan puolensa, tai siis eihän heissä muita puolia olekaan. Varmaan on kuitenkin aika rankkaa olla päivästä toiseen ulospäin sitä, mitä sisältäpäin ei todellakaan ole. Toisaalta taas narsistin päivät saattavat olla hyvinkin rattoisia kieroutuneen mielen ansioista, kun muut hännystelevät perässä ja kuuntelevat jokaista sanaa. Kyllä se narsistin uhriltakin jotain itsekunnioituksen puutetta vaatii, jos on valmis sokkona uskomaan kaiken mitä uusi mukakiva tuttavuus sanoo. Narsismi on sairaus, mutta normaali itsekunnioitus on ihan paikallaan. Miksei olla oman itsensä paras kaveri, kun saman tollon kanssa joutuu kuitenkin tahtomattaan hengailemaan vuosikymmenet.

Ps. Kirjoittelutauon jälkeen olen täällä taas, auringosta nauttien ja karpalomehua juoden. -Tiia

Liukastutat koulun lattiat hiussuihkeellas ja isket komeita poikia kahvilassa. Sun kanssa voi hypätä kesällä vieraiden poikien auton kyytiin ja puhua megafoniin, mitä sylki suuhun tuo samalla kun ajellaan pitkin perjantaiöistä keskustaa. Sun kanssa voi myös haukkua Pietarin ostoskeskuksen vessassa olevaa venäläismummoa ja nolostua, kun tajuaa mummelin osaavan puhua suomea. Välillä oot vaikee ja vittumainen, silti oot parasta, mitä mulla on.

Vanhojentanssiharjoitusten jälkeen hengästyneenä kerrot mulle tarviivas happipulloa, mä joudun nauraan sulle vatsalihakset kipeinä. Sä soitat mulle keskellä yötä ja kysyt, mitä teet kun oot vahingossa iskeny baarista äijän, joka on lähes sun isäs ikänen. Kun sä oot meillä yökylässä, sä vielä sänkyyn mennessä kysyt, että oisko meillä jääkaapissa sattumalta yhtää makkaraa. Sulla on kleptomania ja meitä naurattaa se ihan kauheesti. Oisko sut suunniteltu taivaassa, tai ainakin jossain sen suunnalla.

Me pummataan viikonloppuna keskellä yötä tuntemattomilta pojilta kyyti kotiin ja saunotaan meillä kolmelta yöllä. Toivottavasti naapurit ei ollu vihasia. Me suunnitellaan yhessä häitä ja sitä, että kuinka kesällä ajellaan autolla toririnksaa. Vaik alla onki jätkäkaverin auto, voi sinne silti laittaa takapenkille sydäntyynyjä ja takapeiliin roikkumaan pinkkejä wunderbaumeja ja alastomien miesten kuvia.  Me käydään festareilla ja puhutaan siitä koko seuraava vuosi. Oot kömpelö ku pudotat melkein täyden viinipullon maahan, mut meitä vaan naurattaa.  Oikeestaan sun kanssa voi tehdä kaikkea, mitä äiti kielsi meitä tekemästä. Sun kanssa voi koulussa lusmuilla tosi paljon. Jos illalla laitan sulle viestin, että mitä sanoisit, jos meillä olis huomenna sanakoe, sä vastaisit siihen, että ”nukkumaan”.

Me nauretaan toisillemme aina kun tehdään virheitä. Eli vähän niin kun aina. Sä kiroot sun poikaystävääs, koska se ei päästä ketään muuta laulaan Singstaria. Sen laulu on kaameen kuullostaa huutoa, mut silti se voittaa kaikki. Sä jaksat aina vaan ettiä mulle uuden vanhojentanssiparin. Me kumpikin inhotaan jalkapalloa, mutta silti suunnitellaan kesällä reissua Beachfutikseen. Sun kanssa voi huoletta tunkee päät kopiokoneeseen ja miettiä, että millanenkohan dronttosaurus meistä tulis, jos meidät yhdistettäis.

Kerran yläasteen terveystiedontunnilla kysyttiin, että mihin tunteita tarvitsee? Vastauksia sateli suuntaan jos vähän toiseenkin, mutta mieleenpainuvin oli se, ettei meitä olisi, ellei äidillä ja isällä olisi ollut tunteita. Rakkautta sanotaan tunteista suurimmaksi, mutta eihän rakkautta voi tuntea, ellei ensin tiedä, mitä on viha ja kaikki siltä väliltä. Kohteesta riippumatta rakkaus on loputonta luottamusta ja itsekkyydestä pois pyristelemistä. Rakkauden kohteita voi olla satoja, esimerkiksi rakkautta vanhempiin, rakkautta lemmikkiin, rakkautta parisuhteeseen ja rakkautta kenkiin. Välillä tuntuu, että meille kaikille on annettu aivan eri määrät rakkautta käytettäväkseen. Toisilla on sylillinen rakkautta annettavaan kaikelle elolliselle ja vähän elottomallekin, toisilla taas ei rakkautta riitä kuin nimeksi ja sekin vähä kohdistuu vain itseensä.

Parisuhteessa rakastaminen on jatkuvaa joustamista. Harmittavan usein kuitenkin seurustelusuhteessa tytöt hautaavat itsekkyytensä saman tien, kun vähänkin varteenotettava aviomies kandidaatti astuu kuvioihin. Oman mussukan takia tehdään ihan mitä tahansa, mutta oman elämän suhteen ei tehdä mitään. Äijän siirryttyä armeijan harmaisiin, mussukkaa odotellaan kädet ja mieluiten jalatkin ristissä. Vaikka rakkaus onkin tunne, sitä pitäisi osata käyttää järjellä ja välillä ehkä kohtuudella. Mahtaa pänniä, jos äijälle pamahtaa vuoden nakki armeijan palveluksessa ja palveluksen loppuvaiheessa koittaa ero. Joopajoo.

Avioerojen määrät ovat yleistyneet tilastojen mukaan valtavasti viime vuosina. Avioeroa luullaan kaiken ratkaisuksi, mutta oikeasti ero on aina kipeä kokemus, oli se sitten ero avioliitossa tai seurustelusuhteessa. Vaikka avioerot lisääntyvät hurjaa tahtia, ei inhimillinen kärsimys silti ole vähentynyt. Usein pettäminen on se, joka vie suhteen kuin suhteen miinuksen puolelle. Tietoa omasta syrjähypystään ei kuitenkaan kannata viljellä, vaan pitää visusti omana tietonaan. Pettäminen on vähän sama asia kuin autoimmuunisairaudet, molempien kanssa on kyettävä elämään.

Avioero perustellaan lapsille rakkauden loppumisella. Joidenkin mielestä rakkaus ei kuitenkaan koskaan lopu. Jos sanoo rakastavansa, pitää myös rakastaa toista hamaan hautaan saakka vaikka parisuhde ajautuisi karille ennemmin tai myöhemmin. Mutta entä, jos nuoruuden, tai minkä tahansa muun huumassa rakastuu ihmiseen, mutta myöhemmin ihmisestä paljastuu puolia, joita ei voi sietää tai ei sovi omaan ajatusmaailmaan. Minä ainakaan en tapaile mitään alikersantteja. Ihmiset muuttuu ajan myötä, eikä rakkaus todellakaan ole silloin sokea. Ihminen, johon tänään rakastuu voi olla huomenna jo jotain ihan muuta. Salaisuus on se, että ikuinen rakkaus ainakin toista ihmistä kohtaan on valhetta, eikä rakkaus ole aina se, mikä ratkaisee.

Mitä rakkaus parisuhteessa sitten on? Se on lauantaisin kihlasormuksien sovittamista ja peiton alla surraavia delfiinejä. Rakkaus on taivaalle katsomista ja miettimistä, että onko Saharassa ne maailman kirkkaimmat tähdet. Rakkaus on myös niin kuin elämä, eli sitä, mitä itse siitä tekee. Toisille se on vaaleanpunaista, toisille myrkynvihreää.

Netissä on sivusto Beautifulpeople.com, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu vain kauniille ihmisille. Ketä ne kauniit ihmiset sitten ovat? Siitä päättävät sivuston pitäjät itse, sillä rekisteröityessään sivulle tulee lähettää ylläpidolle kuva itsestään. Ylläpito tekee viimeisen päätöksen, oletko tarpeeksi kaunis sivulle vai et. Peli on selkeä ja rehellinen, mutta rajoittuu vain kuvan katsojan mielipiteeseen tai kauneusihanteeseen.

Kauneusihanteita on ollut läpi lähes koko ihmisen olemassaolon ajan. Ihmiseen on iskostettu loppumaton täydellisyyden tavoittelu. 1800- luvulla riitti luonnottoman kapea vyötärö, 2000- luvulla kaiken on oltava luonnotonta ja täydellistä ja mieluiten pelottavan kloonimaista, ainakin nuorten maailmassa. Ihmistä ei tunnisteta enää kauniiksi kasvonpiirteistä tai terveistä hiuksista, vaan painoindeksistä. Karkeasti sanottuna laihuus on ainut asia, joka ratkaisee. Mallimaailman yllyttämänä me taviksetkin otamme kohtuuttomat paineet ulkonöstä ja masennumme, kun emme kertakaikkiaan kykene näyttämään samalta kuin mainosten kansikuvatytöt. Masentuminen on tosi harmi, koska masennuslääkkeet kuulemma lihottavat aivan kauheasti, ja silloin hoikka silhuetti ja tyrmäävän upea look ovat mennyttä. Ulkonäöstä kiinnostuneet ihmiset luokitellaan saman tien turhamaisiksi, eikä heitä kiinnosta mikään muu kuin peiliin katselu. Olisiko omasta kauneudesta kiinnostuminen vasta sitten suotavaa, jos menestyy koulussa ja töissä yhtä hyvin kuin peilin edessä?

Pysäyttävä tosiasia kuitenkin on se, ettei meillä kaikilla ole edes mahdollisuuksia näyttää siltä, mitä muotilehtien mallit yllyttävät meitä näyttämään. Kaikessa, kuten tässäkin on olemassa kultainen keskitie. Katso peiliin ja mieti, mitkä omat ulkoiset ominaisuudet ovat vahvuutesi ja korosta niitä. Kun pääsee seuraavan tavoitteeseen, on siitä hyvä jatkaa eteenpäin. Ikuinen täydellisyyden tavoittelu ei ole turhaa, se on ajanvietettä siinä, missä muukin. Täälläpäin ainakin dominoivien ominaisuuksien yllyttämänä kasvatetaan loputonta mustaa tukkaa ja grillataan itseään auringossa upean rusketuksen toivossa. Jos synnytään viileiksi vaaleiksi, on väärin alkaa läträämään itseruskettavien ja solariumin kanssa siinä toivossa, että joskus muuttuu tuliseksi tummaksi. Lopputulos on fiasko, tumma saattaa olla, mutta se tulisuus ehkä aika kaukana.

Naiset ovat aina ottaneet paineita ulkonäöstään enemmän kuin miehet. Miehet taas ovat sanelleet sen, miltä naisen tulisi näyttää. Kukaan ei halua samaan sänkyyn suohirviön kanssa. On kuitenkin naisten tehtävä pitää pintansa ja kulkea omia teitään, eikä alentua muokkaamaan ulkonäköään miesten maun mukaan. Viime vuoden loppupuolella televisiosta tuli 4D- dokumentti ”Tahdon täydellisen alapään”, jossa ämpärirumat ukonkäppyrät latelivat kriteerejä naisen ulkonäölle. Isot tissit ja hyvä toosa oli valttia. Kannattaako ihan kauhean kriittisesti katsoa muita, jos omakaan ulkonäkö ei aiheuta juuri muuta kuin vilunväristyksiä? Joka tapauksessa homma on mennyt niin pitkälle, että alapään kauneusleikkaukset ovat Jenkeissä viimeistä huutoa. Ihan kiva silpoa omia paikkojaan, mutta kannattaako sellaiseen ruumiinosaan sijoittaa omaisuuden verran rahaa, jonka vain harvat ja valitut tulevat näkemään. Vaikka puhutaankin ihmisten omista ulkonäkömieltymyksistä, on silti päivän selvää, että jokaiselle heteronaiselle kelpaa sinisilmäinen blondi surffaripoika, kun miehille taas hyvillä meloneilla varustettu tarpeeksi laiha pitkätukka. Miehet valehtelevat aina, kun sanovat, että he tykkäävät eniten ihan tavallisista tytöistä. Samaan hengenvetoon silti sanotaan, että kulta käytäiskö ottaan sulle silikonit.

Ihmiselle on annettu valtava lahja nimeltä muisti. Muisti voidaan jakaa sensoriseen muistiin, lyhytkestoiseen työmuistiin ja pitkäaikaiseen säilönmuistiin. Muistin avulla ihminen voi muistella mielessään menneitä tapahtumia tai luoda oppimansa pohjalta mielikuvituksessa omaa tulevaisuuttaan. Ihmisen muistia tutkitaan jatkuvasti ja siitä käytetään nimeä kognitiivinen psykologia. Muisti on yksi tärkeimmistä asioista, mikä tekee meistä sen, mitä me olemme. Jokaisella on oma historiansa, eikä se takuuvarmasti ole samanlainen kuin kenelläkään muulla. Lapsuuden traumaattisista kokemuksista haetaan usein syytä myöhemmin puhjenneisiin sairauksiin tai outoihin tai väkivaltaisiin taipumuksiin. Muisti on samaan aikaan maailman parhain ja maailman kamalin asia. Satuttavat ja piinaavat muistot kiusaavat meitä läpi koko elämämme ajan, mutta toisaalta taas uuden oppiminen olisi mahdotonta ilman muistia.

Geenit tekevät meistä suurimmaksi osaksi sen, mitä olemme ulospäin. On olemassa dominoivia ominaisuuksia ja resessiivisiä, eli väistyviä ominaisuuksia. Toisin sanoen, dominoivat ominaisuudet periytyvät jälkipolvelle, jos vain toisella vanhemmalla on kyseinen geeni. Resessiivisten ominaisuuksien periytymisen suhteen vaaditaan samoja ominaisuuksia molemmilta vanhemmilta. Joskus dominoiva tai resessiivinen ominaisuus voi tulla esiin lapsessa, vaikka vanhempien ominaisuudet näyttäisivätkin jotain ihan muuta.  Tällöin kyseessä on piilogeeni, joka periytyy aiemmilta sukupolvilta. Klassinen esimerkki on ruskea- ja sinisilmäisten vanhempien sinisilmäinen lapsi. Ruskeasilmäisyys on dominoiva ominaisuus, jolloin luonnollisesti kaikella jälkikasvulla tulisi olla ruskeat silmät kumppanin silmien väristä riippumatta. Muita dominoivia ominaisuuksia ovat muun muassa kärkevä hiusraja ja tummatukkaisuus. Geenit tuovat mukanaan myös ikäviä perintötekijöitä, kuten taipumuksia eri sairauksiin tai synnynnäisiä vikoja.

Vaikka geenit vaikuttavatkin meidän ominaisuuksiimme ja ulkoasuun, niin ympäristötekijät muokkaavat niitä suuresti. Lapsuuden kasvuympäristö luo pohjan sille, mihin suuntaan kasvetaan niin henkisesti kuin fyysisestikin, vai kasvetaanko ollenkaan. Lapsena omien vanhempien käytös antaa esimakua siitä, millaista oman käytöksen olisi suotavaa olla. Toisinaan omien vanhempien käytöksen voi myös ottaa varoittavana esimerkkinä, tilanteesta ja vähän vanhemmista riippuen. Kodin ja vanhempien lisäksi ympäristötekijöitä ovat esimerkiksi koulu ja harrastukset. Koulu on paikka, jossa iskostetaan polvenkorkuisille rääpäleille mahdollisimman kapea ja suvaitsematon maailmankatsomus. Vaikka alakouluissa kaikki kasvatetaankin samaan suuntaan, niin viimeistään yläaste vie siivet kunnon kansalainen-haaveilta. Lapsuuden kodista opitaan paljon asioita, joita hyödynnetään myöhemmin omassa elämässä. Esimerkiksi ruokavalio on asia, johon meidän yltäkylläisyys yhteiskunnassa on syytä kiinnittää huomiota. Ei kauaakaan aikaa, kun tulevat sukupolvet ovat hytiseviä läskivuoria, joiden omien talojen perustuksetkin jo rakoilevat asukkaan elopainon vuoksi. No ehkä ei ihan. Koulun ja kodin kautta opitaan myös oman maan kulttuuria, ja kotoa jopa asenteita niin moraalisiin kysymyksiin kuin suhtautumista Vihreisiin tai Kokoomukseen tai ihan mihinkä tahansa. Jos jo kotona on aina puhuttu ryssistä ja neekereistä, on turha kuvitella, että heistä myöhemmin tulisi venäläisiä ja tummaihoisia.